tiistai 25. heinäkuuta 2017

Käyttäjäkokemus: Mervi kertoo kuinka hänen lähipiirinsä on saanut apua erilaisiin iho-ongelmiin Sade-tuotteista

Hei vaan!

Kirjoitan tässä kokemuksia ihanista suolatuotteista, ennen kaikkea 
Sade-tuotteet ovat tuoneet monenmoista apua lähipiirissäni käyttäjilleen.

Olen itse jo eläkkeelle jäänyt kosmetologiyrittäjä ja ihastuin Sade-tuotteisiin jo 
hoitola-aikanani. Tein paljon esim. ihonpuhdistuksia nuorille ja suosittelin kotihoitoon 
Sade-tuotteita koska ne ovat puhtaita, desinfioivia, rauhoittavia luonnontuotteita. 
Moni nuori sai niistä avun akneen ja epäpuhtauksien hoitoon. Opiskelevat nuoret 
olivat hyvin kiitollisia siitä, että ihonhoitoon löytyi edullisia ja laadukkaita 
tuotteita, joihin heilläkin opiskeluaikana oli varaa.

Sade suolasuihke on hyvä apu rasvaisen ihon hoitoon. 
Kasvovetenä aamuin illoin se auttaa tasapainottamaan talin tuotantoa.

Oma lapsenlapseni on saanut atooppiseen ihottumaansa apua Sade suolasuihkeesta. 
Hänellä oli jo ihan pienenä tyttönä kutiava ihottuma varsinkin taivekohdissa - mutta välillä 
muuallakin käsivarsissa ja jaloissa. Keksimme silloin kokeilla Sade suolasuihketta ihottumaan. 
Kutina loppui, iho rauhoittui ja parani. Ihottuma oli jo pitkään poissa mutta uusi tämän 
vuoden alkukesästä. Sade suolasuihke auttoi taas ihottumaan niin, että iho on taas kunnossa.

Sade-kuorintaöljyä olen itse käyttänyt vartalon kuorintaan. Keväällä ennen auringonottokautta 
kannattaa iho kuoria kuolleista ihosoluista, jotta saa tasaisen rusketuksen. Sade-kuorinnan jälkeen 
iho on uskomattoman pehmeä ja raikas ilman kuivattavaa vaikutusta, koska siinä on öljy mukana.

Sade suolasalva auttaa myös hyttysten pistoihin ja varsinkin siihen kutinaan. 
On omakohtaista kokemusta ja olen suositellut sitä muillekin.

Kiitos teille näistä ihanista tuotteista, toivottavasti monet saavat niistä apua ongelmiinsa. 
Omassa ystäväpiirissäni on jo monta uskollista Sade-tuotteiden käyttäjää!

Iloisin kesäterveisin, 


Mervi Sahlberg Naantalista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti